keskiviikko, 22. toukokuu 2013

Linnan mäki

Hei taas!

Harmistuksekseni en vieläkään tiedä onko sillä mäellä ollut joskus linna. Itseäni kyllä seikasta soimaamaan, sillä ahkera en ole ollut tiedonhankinnassa. Nyt sitä ei siellä totisesti ollut! Kyllä korkeaa ja huomattavan modernia arkkitehtuuria oli. Sitä oli. Oli vimpauttimia ja hytkyttimiä monenmoisia, kuin entisaikana tavaraa Rovaniemen markkinoilla. Tästä Töölöstä pääsee tuolle mäelle kovin kätevästi raitiovaunullalinja-autolla ja kävellen. Omasta laiskuudesta tai laiskuuttomuudesta riippuen valinnanvaraa menomenetelmissä on. Kävellen etu kauniina kesäpäivänä on siinä, että Töölönlahden viertä kulkien voi jälleen hetkeksi unhoittaa murheet maalliset. Jos siis haluaa, ei tietenkään pakko ole unhoittaa. 

Näin kesäisenä aikana Helsinge yllättää kirjoittaneen joka(!) päivä. Eräänä lämpöisänä iltapäivänä kulkeissani Sokokselta kohti Kiasmaa ylittääkseni Mannerheimintien (jota paikalliset kutsuvat hauskasti Manskuksi), huomasin silmiini näyttäytyvän aivan erilaisuudellisen kauneuden kuin aiemmin milloinkaan. Manskun (heh) viereisät puut olivat urakoiden ryhtyneet kukkimaan ja lehteä esiin puskemaan, kaunista se oli jos mikä! Saman kulkumatkani varrella näin ravintola Storyvillen (jossa nykyisen presidenttimme kerrotaan muinoin viettäneen iltojaan) uuteen uljaaseen uskoon syttyneen terassialueen, sekin kaunis kuin ihme! Karun kauniisti terassin puskien suojaan yrittäen, huojuva mies teki pieniä tarpeitaan häveliäästi selkä kulkutietä vasten. 

Ainoa harmistuttavallinen seikka tässä kesässä tuntuu olevan TYÖNTEKO. Ei työn tekeminen sinänsä se harmistuttavallisin, mutta kaikki siihen kuluva AIKA! Jospa työpäivä kesällä voisikin olla noin 3 tuntia kestäväinen, aikaa jäisi runsain mitoin nautiskeluun ja kesän ihmeisiin tutustumiseen. 

Ilmeisimmin kirjoittaneen on nyt muistettava osallistua Lotto-arvontoihin. 

torstai, 16. toukokuu 2013

Ulkoilmaisuus Helsingessä

Hei!

Koen velvollisuudekseni kertoa niille, jotka eivät ole helsingeläisyyteen lähemmin tutustuneet, että. Ei ole itsestään selvää talojen paljous täällä. Ei. Siellä ja täällä on toki taloja tertuissa, isommissa ja pienemmissä, mutta ei joka paikassa. Välissä on taajoja talottomia tiloja, jotka on monin tavoin täytetty; puin, nurmin, hautuumain ja vesin. Ja monin muin asioin. Tästä asiasta minun piti ottaa visuaalista todistemateriaalia sanojeni tueksi. 

Tässä kuvassa näkyy, kuten näette, taloja, mutta myös hienosti se, kuinka kekseliäästi tilaa on täytetty hiekalla JA vedellä! Kyseinen paikka on töölöläisen näkökulmasta kätevän matkan päässä oleva Hietaranta. Helsingeläisten keskuudessa sitä sanotaan HIETSUksi. Hietsussa ei eilen ollut kirjoittaneen lisäksi montakaan muuta ihmistä, mutta mukavasti siellä linnut viserti ja mieli lepäsi.

WP_000709-normal.jpg

 

Toinen paikka mistä kirjoittanut otti kuvan, sijaitsi mielisairaalan kupeessa, Lapinlahdella. Siinäpä hauska sattuma, ajatteli hän, kirjoittanut on tullut sieltä tänne ja heti törmää samannimisehköön paikkaan. Uskoisin kuitenkin, ettei kyseessä ole enteilevä nimiyhtymä. Kuvaan palatakseni, tässä näkyy puolestaan aivan erilainen tilan täyttö; on käytetty vehreää aluskasvillisuutta, jonka sekaan on sinne tänne ripoteltu puita ja pensikoita, tämä näky ilahdutti! Myös korvaa, saanen sanoa, sillä lapingelaisen korvaan tämä paikka kuulosti ihmeelliseltä lintusien erilaisten viserrysten orkesterilta! Se ilahdutti!

WP_000712%20%281%29-normal.jpg

 

Tällä erää ei enempää. Halusin vain jakaa näitä kokemuksia kuten alussa mainitsin(kohan?). Kirjoittaneen on ryhdyttävä katselemaan sopivaa vaatetusta ylleen, sillä seuraavaksi on ohjelmassa pään pyöritystä mitä ihmeellisimmissä laitteissa tuolla Linnanmäellä. Tietääkseni siellä ei ole linnaa, joten hieman ihmettelen paikan nimivalintaa. Ehkä on ollut siellä joskus? Tämä asia lisättävi selvitettävien listalle.

tiistai, 14. toukokuu 2013

Helsingeläisyydestä pari asiaa

Tuossa mennessäni pitkin Töölön katuja muistin kaksi asiaa, jotka minun on tässä blogissa ilmi annettava. Koskien erityisesti helsingeläisyyttä lappilaiskaupungilaisen silmin. 

1. Oikeanpuoleinen liikenne. Helsingeläisille ei ilmeisesti kukaan ole opettanut heidän elämiensä aikana sitä merkityksellistä seikkaa, että maassamme (Suomi) on oikeanpuoleinen liikenne, juuri päinvastoin kuin esimerkiksi britangelaisilla on tilanne, koska heidän tulee hakeutua aina tien vasempaan reunaan. Autoillessa on ratkaisevan tärkeää tietää mihin reunaan tietä hakeudutaan vastaantulija tavattaessa, mutta varsin tärkeää on se myös jalan kulkiessa. En väittäne etteivätkö helsingeläiset autoilijat valitsisi säntillisesti tien oikeaa puolta (lienekö se ihan laissa määritelty, että oikealla puolella tietä käy suomalaisen kulkeman, tähän en voi vastausta taata, sillä perehtyneisyyteni tieliikennelakiin pitää muassaan puutteita, mutta myöskään en koe saaneeni riittävää kokemusta polttomoottoroidusta liikennöimisestä pääkaupungessa), mutta helsingeläiset jalankulkijat monesti (!) säntäävät suoraan päin, säntäävät päin vaikka itse kulkisin niin liki kulkuväylän oikeaa reunaa kuin suinkin mahdollista ja vaikka kuinka olisi hänen näkökulmastaa tien oikea laita tyhjä. Silloin tulee mieleen eikö ole opetettu? Lapingessa kun nähdään vastaan tulemassa toinen ihminen (jos on karhu taikka susi, voidaan usein  joustaa tästä oikealla kulkemisen kultaisesta säännöksestä mennen päinvastoin kuin on opetettu), tehdään havainto, että aha (!) tuolta tulee ihminen, hakeudunpa kulkuväylän (aina ei jalkojen alla ole tietä) oikeaan reunaan, sillä mikäpä sen kiusallisempaa kuin lähes törmätä toiseen kulkijaan! Ja kun kaksi samalla kulkuväylällä toisiaan kohti kulkevaa valitsevat tahoillaan kulkuväylän oikea reunan, ehkäisee se hyvin ikävää yhteentörmäystä, ellei kyseessä ole ns. kinttupolku, joita Lapingen metsissä sijaitsee useita. Silloin voivat tuulipukujen helmat kahahtaa uhkaavasti toisiaan vasten ja tuolloin hymäistään että anteeksi. Mutta ei Helsingessä näin, täällä juostaan päin. 

2. Vanhat kivitalot. Jos sanotaan että kyseessä on talo joka on rakennettu ennen Suomi-filmin kultakautta, on se näköjään kesällä helvetillisen kuuma paikka asua, talvella puolestansa edellisen vastakohta. Vaikkakaan taivaallisen kylmä ei ehkä palvele tarkoitusperääni. Siperiangellisen kylmä vastaisi tarkoitustansa paremmin. Kuitenkin, olen havainnut että helsingeläiset viettävät kylmän kauden kylmissä asumuksissaan ja keväällä, auringon alkaessa lämmittää asumuksia, ne lankeavat ulos sankoin joukoin karkuun tuota helvetillisen kuumaa asumustaan. Menevät lukuisille rannoille jotka ovat meren vieressä. Taikka säntäävät niihin moniin saariin joita on meressä. Mielestäni helsingeläisillä on ollut monta vuotta ja täten monta tilaisuutta keksiä miten saisivat asumuksistaan sellaiset, että niissä voisi asua ympärivuotisesti kuten lapingessa. Kylmän kauden viettäminen asumusten sisäpuolella selittynee sillä, että tuolloin ulkona on vielä kylmempi, jolloin valitaan kahdesta pahasta se vähemmän paha. Tai sitten helsingeläiset ovat erityisen sopeutuvaisenlaista väkeä, mikä selittäisi sekä päinjuoksemisen hyväksymisen että asumuksien lämpötilavaihteluihin tottumisen. 

Kuitenkaan, näistäkään asiosita huolimatta, en ole vieläkään ostanut menolippua maitojunaan, sillä olen kokenut kirjoittaneen viihtyneen Helsingessä kaikesta huolimatta vähän paremmin kuin hyvin. 

Jatkuu.

tiistai, 14. toukokuu 2013

Vaatteiden pesu wc-paperilla vs. komeat ajatukset

Täytyyhän sitä ihmisen blogi aloittaa. Etenkin kun on uusi hieno ja erittäin kannettava tietokone käytössä. Hienon käsite tässä yhteydessä on kyllä laaja. Uusi kyllä, se ei ole epäselvää, mutta hieno minusta, ei kaikista. Prosessori (huomaa että josedellisen sanan ensimmäisen s-kirjaimen tilalla olisi f-kirjain, sana tarkoittaisi aivan muuta) riittävä elokuvien katseluun, pieni ja jopa käsilaukkuun mahtuvainen, väriltään nätti. Se on hieno kirjoittaneelle. Plus näppäimistö tuntuu hyvältä etusormien, keskisormien, nimettömien, oikean peukalon ja joskus jopa pikkurillien alla. 

Tarkoituksena oli tämä blogi aloittaa komein ajatuksin. Muuttuivat komeat ajatukset tuossa käytännön ongelmallisuuksien ihmettelyksi ja ratkomisyrityksiksi. Pyykinpesupäivä sai yllättävän käänteen kun muistin kattilaa liedelle asetellessani, että HERRANJUMALA (sallittakoon tässä yhteydessä käyttää taivaanisän titteliä) minultahan tippui aiemmin vessapaperirulla pyykkikoneeseen. Sellainen päältätäytettävä, kompakti kone, oli tuulettumassa eilisen pesu-urakkansa jälkeen, luukku auki. WC-paperirullaa (ihan vasta aloitettua, lähes täyttä) pidin koneen reunalla ja humps vain, sinne meni, minä puolestani riensin jatkamaan uuden hienon erittäin kannettavan tietokoneen asennusta. Ajatellen, ensi kerralla kun nestepussini tyhjennän, nostan rullan koneen sisäosasta. Ei tullut sitten tarvetta heti eikä kohta vaan ehdin siinä välissä nakella koneeseen mustia vaatteita ja laittaa koneen pyörimäänkin. Sitten voimme palata tähän HERRANJUMALA-kohtaan uudelleen. Minä konetta pysäyttämään ja pyykkiä sieltä nostelemaan; kerrassaan kammottava näky, uudet mustat farkut, sen näköiset kuin niistä voisi uusiopaperia arkin ja kaksi valmistaa. Pienemmistä vaatteista vähän vähemmän uusiopaperia olisi saanut.

Nyt siis tässä koitan jollain mahdollisimman vähän rasittavalla tavalla saada nuo paperimassa-vaatteet puhtaiksi. Vessapaperirullan kartonkitötterökin oli tiensä nähnyt, hukkumis-pilkkoutumiskuoleman kokenut. Toinen konsti toimi yhteen vaatteeseen, kolmas konsti ei toiminut toiseen vaatteeseen. Kerron myöhemmin kuinka kävi. Mutta jos vaatteet näin wc-paperilla pestään niin kyllä se kuolettaa komeat ajatukset. 

Ja näin jouduin myös kirjoittaneena hankalaan jamaan. Nimittäin. Nyt lukija luulee että täällä sitä vasta on komeita ajatuksia odotettavissa ja lukee seuraavankin blogi-kirjoituksen. Ehkä pettyy ensi kerralla ja sitä seuraavalla kun ei kuulu komeaa ajatusta, ei näy. Ehkä heti kyllästyy ja sanoo että pyh vain, olkoon tuo Maija mehuinensa. 

 

Ystävällisin terveisin, 

-Mehumaija Töölöstä

 

J.K. Kirjoittanut haluaa jatkossa koristella sivuaan kuvin, mutta uusi kone on vielä kovin kuvista tyhjä, niin tätä joutuu ikävästi siirtelemään myöhemmin tapahtuvaksi. 

  • Mehumaija Töölöstä

    Mehumaija (minä siis) on muuttanut Lapista Helsingin Töölöön tuossa sydäntalvella. Helsinkiläisyyttä hän ei ole vielä kavahtanut, mutta toisinaan huomaa eroja elämässä maan eri puolilla. Ehkä niistä kirjoittaa täällä, ehkä ei. Enemmän tahtoo olla sitomatta tätä uudella, erittäin kannettavalla tietokoneella, kirjoittamaansa blogia mihinkään erityiseen. Ei-niin erityistä kun on maailma pullollaan.