Tuossa mennessäni pitkin Töölön katuja muistin kaksi asiaa, jotka minun on tässä blogissa ilmi annettava. Koskien erityisesti helsingeläisyyttä lappilaiskaupungilaisen silmin. 

1. Oikeanpuoleinen liikenne. Helsingeläisille ei ilmeisesti kukaan ole opettanut heidän elämiensä aikana sitä merkityksellistä seikkaa, että maassamme (Suomi) on oikeanpuoleinen liikenne, juuri päinvastoin kuin esimerkiksi britangelaisilla on tilanne, koska heidän tulee hakeutua aina tien vasempaan reunaan. Autoillessa on ratkaisevan tärkeää tietää mihin reunaan tietä hakeudutaan vastaantulija tavattaessa, mutta varsin tärkeää on se myös jalan kulkiessa. En väittäne etteivätkö helsingeläiset autoilijat valitsisi säntillisesti tien oikeaa puolta (lienekö se ihan laissa määritelty, että oikealla puolella tietä käy suomalaisen kulkeman, tähän en voi vastausta taata, sillä perehtyneisyyteni tieliikennelakiin pitää muassaan puutteita, mutta myöskään en koe saaneeni riittävää kokemusta polttomoottoroidusta liikennöimisestä pääkaupungessa), mutta helsingeläiset jalankulkijat monesti (!) säntäävät suoraan päin, säntäävät päin vaikka itse kulkisin niin liki kulkuväylän oikeaa reunaa kuin suinkin mahdollista ja vaikka kuinka olisi hänen näkökulmastaa tien oikea laita tyhjä. Silloin tulee mieleen eikö ole opetettu? Lapingessa kun nähdään vastaan tulemassa toinen ihminen (jos on karhu taikka susi, voidaan usein  joustaa tästä oikealla kulkemisen kultaisesta säännöksestä mennen päinvastoin kuin on opetettu), tehdään havainto, että aha (!) tuolta tulee ihminen, hakeudunpa kulkuväylän (aina ei jalkojen alla ole tietä) oikeaan reunaan, sillä mikäpä sen kiusallisempaa kuin lähes törmätä toiseen kulkijaan! Ja kun kaksi samalla kulkuväylällä toisiaan kohti kulkevaa valitsevat tahoillaan kulkuväylän oikea reunan, ehkäisee se hyvin ikävää yhteentörmäystä, ellei kyseessä ole ns. kinttupolku, joita Lapingen metsissä sijaitsee useita. Silloin voivat tuulipukujen helmat kahahtaa uhkaavasti toisiaan vasten ja tuolloin hymäistään että anteeksi. Mutta ei Helsingessä näin, täällä juostaan päin. 

2. Vanhat kivitalot. Jos sanotaan että kyseessä on talo joka on rakennettu ennen Suomi-filmin kultakautta, on se näköjään kesällä helvetillisen kuuma paikka asua, talvella puolestansa edellisen vastakohta. Vaikkakaan taivaallisen kylmä ei ehkä palvele tarkoitusperääni. Siperiangellisen kylmä vastaisi tarkoitustansa paremmin. Kuitenkin, olen havainnut että helsingeläiset viettävät kylmän kauden kylmissä asumuksissaan ja keväällä, auringon alkaessa lämmittää asumuksia, ne lankeavat ulos sankoin joukoin karkuun tuota helvetillisen kuumaa asumustaan. Menevät lukuisille rannoille jotka ovat meren vieressä. Taikka säntäävät niihin moniin saariin joita on meressä. Mielestäni helsingeläisillä on ollut monta vuotta ja täten monta tilaisuutta keksiä miten saisivat asumuksistaan sellaiset, että niissä voisi asua ympärivuotisesti kuten lapingessa. Kylmän kauden viettäminen asumusten sisäpuolella selittynee sillä, että tuolloin ulkona on vielä kylmempi, jolloin valitaan kahdesta pahasta se vähemmän paha. Tai sitten helsingeläiset ovat erityisen sopeutuvaisenlaista väkeä, mikä selittäisi sekä päinjuoksemisen hyväksymisen että asumuksien lämpötilavaihteluihin tottumisen. 

Kuitenkaan, näistäkään asiosita huolimatta, en ole vieläkään ostanut menolippua maitojunaan, sillä olen kokenut kirjoittaneen viihtyneen Helsingessä kaikesta huolimatta vähän paremmin kuin hyvin. 

Jatkuu.